GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2008

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Pekka Homanen
Maalauksia
11.10.-4.11.2008

Minä ja lapset

”GalleriaKONEessa esillä olevat teokset saivat alkunsa vuonna 2001. Lähipiirissä syntyneet lapset ja traagiset kuvat ympäri maapalloa tapahtuneista konflikteista nostivat tunteeni pintaan. Halusin purkaa asian tavalla tai toisella. Näin syntyi maalaussarja, jossa kauniit pienokaiset tarkastelivat sotatapahtumia etäännytettyinä kokemuksina. Isäksi tuleminen on muuttanut tuota lähtökohtaa ja työskentelyprosessi on nykyään hieman enemmän perhekeskeinen. Oman lapsen seuraaminen on tärkeä lisä lopullisessa tuotoksessa. Hymyt, itkut ja kaikki se mitä pienokaisen elämässä päivittäin tapahtuu suodattuvat jollakin tasolla mukaan. Mutta yhtä kaikki vastakkain töissäni ovat pieni lapsi ja suuri julma maailma. Katsoja voi kysyä itseltään sitä, minkälaisessa ympäristössä lapset täällä elävät tai esimerkiksi sitä, mitä tulevaisuus tuo heille tullessaan. Taiteilijana minulle on tärkeää, että teokseni herättävät kysymyksiä vailla selkeitä vastauksia. Tällä tavoin annan ihmisille vapauden luottaa omaan vaistoonsa, katsoa töitä lasten tavoin ilman ennakkoluuloja ja odotuksia. Ikävä kyllä näyttää siltä että joudun työstämään tätä samaista sarjaa vielä hyvin kauan sillä aiheet maailmalla ja täällä meillä eivät osoita loppumisen merkkejä.

Työskentelyn alkuvaiheessa käytän paljon tietokonetta hyväksi. Pienet luonnokset, maalaukset sekä valokuvat yhdistän koneella valmiiksi luonnokseksi. Lopullinen työprosessi on sitten suurimmaksi osaksi intuitiivista tekemistä, jolloin läsnä on vain sisäinen minäni sekä jokin tiedostamaton, joka vie maalausta eteenpäin. Se tiedostamaton voi olla valuva maalipisara, väärään paikkaan iskeytynyt siveltimen veto, viivan alku, ulkoa kuuluva ääni tai vaikkapa radiossa luettu uutinen. Teos on siis hyvin suunniteltu, mutta ennalta arvaamaton prosessi, aivan kuten elämäkin on. Figuurit ovat mahdollisimman ”pelkistettyjä” jotta ne eivät personoitusi liiaksi minuun tai perheeseeni. Oikeastaan ne esittävät lapsia ympäri maailmaa riippuen katsojan omista tarkoitusperistä.

Töiden nimeäminen on myös tärkeä osa prosessia. Se ohjaa maalausta sekä on eräänlainen maamerkki katsojalle mikäli hän niin haluaa. Mutta kuten todettua mikään tulkinta ei ole väärä.”

Oulussa 30.9.2008 Pekka Homanen

Lisätietoa:
www.homanen.art