GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2014

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Matti Kuronen
Pullon henki -installaatio
25.10.-18.11.2014

Olen tamperelainen kuvataiteilija ja minua voisi luonnehtia myös monialataiteilijaksi. Olen työskentelyssäni käyttänyt ja tutkinut monien tekniikoiden/materiaalien käyttömahdollisuuksia kuvataiteessa. Kokiessani, että en enää löydä mitään uutta,  materiaali/tekniikka vaihtunut helposti uuteen.

Tämä on nyt toinen yksityisnäyttelyni, jossa materiaalina käytän pääosin vanua. Minua kiehtoo vanun ajatuksille tilaa antava ominaisuus. Näyttelyjeni teemassa olen pyrkinyt käyttämään ajankohtaisia aiheita. Edellisessä yksityisnäyttelyssäni, vuonna 2012 Studio Mältinrannassa Tampereella, aiheina olivat mm. vuonna 2011 Islannin tulivuoren lähettämä tuhkapilvi Eurooppaan ja Japanin Fukushiman ydinonnettomuus.

Nyt GalleriaKONEessa oleva installaatio on syntynyt inspiroitumisestani suomalaisten suhteesta alkoholiin ja harjoitetusta alkoholipolitiikasta. Olen pohjatyönä mm. kerännyt ja tutkinut alkoholiaiheisia lehtiartikkeleita noin vuoden ajalta. Teoksessa epäonnistuneen alkoholipolitiikan muokkaama suhtautumisemme alkoholiin näyttäytyy visuaalisesti taiteilijan näkemyksenä. Onko harjoitetun alkoholipolitiikan seurauksena suhteemme alkoholiin saanut jo liiankin suuret ja oudot mittasuhteet?

Alkoholipolitiikassamme tukeudutaan ns. asiantuntijoiden lausuntoihin. Nämä ns. asiantuntijat toimivat pääsääntöisesti alkoholivastaisissa järjestöissä ym. hengeltään vastaavissa instansseissa. Vuosikymmenet olemme noudattaneet heidän asiantuntevia neuvojaan ja kauhistelleet heidän laatimiaan tilastoja. Mutta onko alkoholin kulutus muuttunut näiden viisaiden neuvoilla edes kohtuulliseksi? Ei todellakaan, alkoholin kulutus on moninkertaistunut ja siitä tulevista yhteiseen hyvään tarkoitetuista veroeuroistakin suuri osa on alkanut valua ulkomaille.

Voiko ylipäätään alkoholiasioissa olla asiantuntija, jos ei itse edes käytä alkoholia? Eikö tällainen tieto ole teoreettista ja onko sillä välttämättä mitään tekemistä käytännön kanssa?

Matti Kuronen (s. 1959, Tampere) asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on valmistunut Pirkkalan taidekoulusta 1989 ja Kankaanpään taidekoulusta 1993 ja pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1994 alkaen. Hänen töitään on lukuisissa kokoelmissa ja Pirkanmaan alueella useita julkisia taideteoksia. Matti Kuronen on Tampereen taiteilijaseuran johtokunnan jäsen.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.