GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2008

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Maija Kimanen & Emmi Kalinen
Roskisrakkautta
19.7.-12.8.2008

Maija Kimanen ja Emmi Kalinen ovat valmistuneet Lahden taideinstituutista muutama vuosi sitten. Molemmat suuntautuivat opiskeluaikanaan muu-taiteeseen ja ovat jatkaneet samalla saralla vapaana taiteilijana opiskelun jälkeen.

Näyttelyn “Roskisrakkautta” kaikki teokset käsittelevät rakkautta, kuitenkin eri näköalojen kautta. Välineet ovat moninaiset videoista vesiveistoksiin, äänitöistä installaatioihin. Kalinen ja Kimanen ovat aikaisemminkin taiteilleet yhdessä, he ruokkivat toisiaan uusilla ideoillaan. Voisi sanoa heidän olevan kuin muusia toisilleen. Näyttely tarjoaa nuorta energiaa näiltä nuorilta taiteilijoilta! Kalinen asui vuoden Islannissa, jonka aikana yhteistyö käytiin messengerin avulla. Keskustelut olivat hedelmällisiä molempien taiteen tekemiseen. Kalinen sai inspiraatiota myös uudesta ympäristöstä.

“Roskisrakkautta” tuli näyttelyn nimeksi, koska molemmat ovat miettineet paljon rakkausasioita. Kalinen on pysyvässä parisuhteessa ja Kimanen on hullu sinkku, jolla pari vaihtuu tiuhaan. Aiheeseen oli siis helppo tarttua. Lähestymistavat ovat erilaisia, päämäärä on kuitenkin sama.

Maija Kimasen lempimateriaali on ollut läpinäkyvä suojamuovi jo vuosia. Tällä kertaa muovia on käytetty kahdessa työssä, ja lisäksi yhdessä työssä on elmukelmua ja läpinäkyvää teippiä. Teoksessa “Minun kauniit ponit” muovin sisällä on värillistä vettä. “Kaste” työssä on muovin alla läpikuultavaa kangasta. Yleensä Kimanen käyttää töissään paljon lattiapinta alaa, mutta tällä kertaa kolme töistä on seinälle ripustettavia. Myös videotaide on läheistä Kimaselle. Lopputyönä taideinstituutista oli videoita ja installaatio. Tällä kertaa yksi video, “Treffit”, on monitorissa ja toinen, “Liikennevalot”, koostuu kolmesta monitorista päällekäin. Molemmissa teoksissa on myös ääntä.

Emmi Kalisen mielestä mielenkiintoisin tutkimisen kohde on aina ollut ihminen. Hän pitää kolmiulotteisten “tilanteiden” rakentelemisesta ja siksi hän päätyykin usein työskentelemään installaatioiden kanssa. Hänen tähän näyttelyyn tekemänsä teokset ovat “semmoisia pumpsahdus-hetkiä elämässä, jolloin tahtos vaan rrrrrrakastaa.” Kalisen teoksissa on useamman vuoden ajan seikkaillut live kokoinen, täytetty vara-emmi, joka tavataan myös GalleriaKoneen näyttelyssä. Lisäksi Kaliselta on luvassa yksi video ja kipsiteos.