GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2016

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Laura Vainikka
Jossakin | Somewhere
26.11.-21.12.2016

Vuoden pimeimpään ajankohtaan Laura Vainikan teokset levittäytyvät galleriaan kokonaisinstallaatioksi – ajan, valon ja hämäryyden  tutkielmalliseksi tilaksi. Esillä on paperille painettuja pintoja ja jälkiä, kuvallisia heijastumia sekä pieniä esineteoksia.

Taiteellisessa työssäni pohdin havainnon, valon ja ajan teemojen lisäksi myös ajatusta kuvasta ja sen paikasta. Missä kuva oikeastaan sijaitsee ja mistä kuva alkaa? Havainnon kokemuksen yksityinen luonne on kiinnostava. Vaikka kaikki katsoisimme samaa kohdetta, näemme sen aina eri tavoin ja näemme siinä eri asioita. Joskus voi olla kyseessä tilanne ettemme näe juuri mitään. Yhtä kaikki, katseemme sisältää paljon aikaa, muistoja ja muistikuvia kaikesta kokemastamme. Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat lähteneet liikkeelle minulle merkittävän muistikuvan pohjalta, mutta etääntyneet rajusti siitä jättäen jäljelle erilaisia pintoja, joista jokaiselle katsojalle heijastuu erilainen näkymä.”

Laura Vainikka (s. 1979 Lappeenrannassa) valmistui v. 2013 Taideyliopiston kuvataideakatemiasta, pääaineenaan taidegrafiikka. Hän asuu ja työskentelee pääkaupunkiseudulla. Vainikalla on ollut yksityisnäyttelyitä vuodesta 2004 lähtien Suomessa ja hän on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin mm. 5000m2- taidetapahtumaan tänä vuonna Lappeenrannassa, Nuoret 2011-näyttelyyn Helsingin Taidehallissa sekä Southern Grapchis Councilin järjestämään näyttelyyn San Franciscossa 2014. Hänen teoksiaan löytyy mm. Valtion, Porin taidemuseon ja Jyväskylän taidemuseon kokoelmista.

Kiitos Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Vantaan kaupunki.

Lisätietoa:
lauravainikka.wordpress.com