GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2012

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Kirsi Neuvonen
Maaginen mittauspiste 10
11.2.-6.3.2012

Taidegraafikko Kirsi Neuvonen esittelee uusinta tuotantoaan usean näyttelyn sarjassa, jonka yhteinen nimittäjä on Maaginen mittauspiste. Helsingistä 2009 alkaneen sarjan kymmenes ja viimeinen mittauspiste aukeaa yleisölle GalleriaKONEessa Hämeenlinnassa helmikuun alussa 2012.

Maagisessa mittauspisteessä 10 on esillä 2009-2011 valmistuneita grafiikanvedoksia. Teoksissa on käytetty monipuolisesti eri syväpainotekniikoita kuten etsaus-, akvatinta-, kopiosyövytys- ja pehmeäpohjaa.

Aiheet polveilevat nykyfantasian ihmisistä ja maisemista muuntogeenisten kasvien outoon ja ihmeelliseen maailmaan. Näyttelyssä on esillä myös muistoalbumien herkästä kuvakielestä innoituksen saaneita teoksia. Uusimmat teokset ovat syntyneet kaukokaipuusta ja runollisista matkakertomuksista, jotka käsittelevät ihmisen omaan sisäiseen matkantekoon liittyviä mielikuvia.

– Katsojien tulkinnat ovat tuottaneet minulle iloa. Taide on olemassa vuorovaikutusta varten, Kirsi Neuvonen toteaa. Kun ajattelen teosta ja sen tarinaa tekovaiheessa koen, että katsoja on lähempänä ja työskentely tuntuu merkityksellisemmältä. Teoksissani on tarinallisuutta ja leikin usein teosten nimillä ja nyt katsojat ovat voineet kolmen vuoden ajan jatkaa leikkiä verkossa. Uusia teoksia tehdessäni luovaa työskentelyjaksoani elävöittää usein visuaalisten ja värillisten elementtien lisäksi sanalliset ja kielelliset mielikuvat, joiden avulla pidän omaa työintensiteettiäni yllä.

Lisätietoa:
www.kirsineuvonen.fi