GalleriaKONE
galleriakone hämeenlinna verkatehdas
Menneet näyttelyt – 2014

GalleriaKONE | Verkatehdas | Hämeenlinna

Katri Stenberg & Olli Larjo
Puutarha
27.9.-21.10.2014

Kun 50-vuotissyntymäpäivä alkoi meillä molemmilla lähestyä, mietimme pitäisikö tapahtumaa jotenkin juhlia. Juhlien sijaan päätimme järjestää ensimmäisen yhteisen näyttelymme. Gallerian näyttelyhakemuksessa kerroimme kommentoivamme toistemme töitä omissa teoksissamme. Katri aikoi maalata maalauksia, joissa Ollin veistokset toimisivat aiheina ja inspiraation lähteenä; Ollin piti tehdä veistoksia, joita Katri jatkaisi maalaamalla. Näyttelyn oli tarkoitus olla installaatio, jossa maalausten ja veistosten rajat hälvenisivät.

Kevään edetessä emme kuitenkaan löytäneet yhteistä ajatusta, jonka pohjalta ryhtyisimme toteuttamaan näyttelyämme. Olimme yleensä eri aikoihin työhuoneella, eikä koskaan tuntunut löytyvän sopivaa aikaa keskustella näyttelystä. Työhön ryhtyminen tuntui vaikealta. Aikamme tuskailtuamme ryhdyimme molemmat tahoillamme tekemään mitä huvitti.

Kevään edetessä huomasimme, että oli meillä sentään ainakin yksi yhteinen mielenkiinnon kohde: puuharha ja kasvit. Kasvattelimme taimia puutarhapalstallemme ja tutkimme kasveja tahoillamme: Olli puusta veistäen ja Katri maalaamalla.

Ollille keskeiseksi teemaksi muodostui mittakaava: suuret puusta veistetyt kukat ja pienet tarinalliset pronssiveistokset. Suuria veistoksia katsoessaan voi kokea olevansa osa pienoisveistosten tarinaa. Ollin herbaario koostuu tienpientareen vapaista kukista, eräänlaisista rikkaruohoista. Tarinallisissa pienissä pronssiveistoksissa pieni puutarhuri yrittää viljellä humanismin puutarhaa parhaansa mukaan. Lisäksi mukana on myös yksi pieni ujo jänis.

Katrin maalauksissa korostuu kasvien ja taustan suhde. Kasvit ovat ikään kuin näyttämöllä kertomassa tarinaa, jota ikkunan läpi näkyvä tai siitä heijastuva ympäristö korostaa.

Teosten yhteinen tarina muodostuu, kun rakennamme kokonaisuuden galleriaan.

Puutarhamme on nähtävillä Galleria Koneessa ja tällaisen sadon se antoi tällä kertaa.

Biografia | Katri Stenberg & Olli Larjo

Katri Stenberg & Olli Larjo ovat hämeenlinnalainen taiteilijapariskunta, joka on ollut yhdessä vuodesta 1991. Olli on syntynyt Kuhmoisissa Katri Kuopiossa vuonna 1964.

Olli on opiskellut taidetta Oriveden opistossa 1983-84, Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (nyk. Kuopion Muotoiluakatemia, Savonia amk) 1987-88 ja Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto) Lasi- ja keramiikkataiteen laitoksella 1988-97. Taideopintojen lisäksi Olli on opiskellut tarjoilijaksi Jyväskylän hotelli- ja ravintolakoulussa 1983-84.

Katri on opiskellut taidetta Kuopion kansalaisopistossa 1983-84. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Katri aloitti opiskelun Suomen taideakatemian koulussa (nyk. Kuvataideakatemia). Sieltä hän valmistui vuonna 1988 tämän jälkeen opiskeli koulussa vielä ylimääräisen vuoden (1988-1989).

Hämeenlinnaan pariskunta muutti Helsingistä syksyllä 1997. Pääasiallinen syy muuttoon oli Ollin työt Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataidekoulussa (Aimo-koulu), jossa hän on toiminut tuntiopettajana vuodesta 1990 alkaen. Tämän lisäksi Olli on tehnyt opetustyötä mm. Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuuskoulussa (Hamk) ja Hyvinkään taidekoulussa (Hyria).

Katri on opettanut ja ohjannut erilaisia taideryhmiä valmistumisestaan lähtien mm. Lasten ja nuorten kuvataidekouluissa Helsingissä, Vantaalla ja Hämeenlinnassa sekä Vanajaveden opistossa ja lasten ja nuorten taidekeskus ARXissa. Katri on pitänyt taideryhmiä mm. vauvoille, vanhuksille ja kehitysvammaisille, ja pitää sosiaalisesti sitoutunutta taidetoimintaa osana taiteilijan työtään. Katri on Ars-Häme ry:n ja KETTUKI ry:n hallituksen jäsen.

Olli on toiminut Hämeenlinna taiteilijaseuran ja Ars-Hämeen hallituksissa. Ars-Häme ry:n puheenjohtajana hän toimi vuosina 2002-2007. Olli käynnisti Hämeenlinnan taidekasarmin 2004. Nykyisin kasarmin tiloissa työskentelee n. 40 taiteilijaa.

Julkisia taideteoksia Olli on toteuttanut Hattelmalan päiväkotiin Hämeenlinnaan, Tiitiäisen satupuistoon (Kirsi Kunnaksen nimikkopuisto Näsinlinnan puistossa) Tampereelle sekä yhteistyössä Anssi Taulun ja Olli Jalosen kanssa teokset Musta aurinko ja Punainen aurinko Verkatehtaalle ja Harvoilanmäen asuntomessualueelle Hämeenlinnaan. Katri on toteuttanut Kirkonkulman koululle Hämeenlinnaan teoksen Taikalampi sekä teoksen Linnut koulun oppilaiden piirustusten pohjalta yhdessä poikansa Sakari Larjon kanssa.

Olli on tehnyt tiivistä yhteistyötä kuvanveistäjä Anssi Taulun kanssa: mm. Viivashakkiperformanssit, Siperian valimo ja The Tunnelbana -yhtye, jossa Larjon ja Taulun lisäksi toimii Anne Tamminen, Petri Aitta aho, Jonni Roos ja Ilkka Peltoniemi sekä aiemmin myösPekka Aitta-aho ja Terho  Aalto.

Olli on vuodesta 1993 lähtien pitänyt yksityisnäyttelyitä, joista viimeisimmät: Maan povella (GalleriaKONE) sekä Arkisto-näyttelyiden sarja Lasse Walleniuksen kanssa 2012-2014 (Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski), Galleria Becker (Jyväskylä), Galleria Uusi Kipinä (Lahti), Designmuseo (Helsinki).

Lisäksi Olli on osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 1989 lähtien. Viimeisimmistä mainittakoon: Elinkaari näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa 2013, Cera Mega12 (Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski), Elävää taidetta (Hämeen aluenäyttely, Riihimäki 2013) ja tuleva Keramiikkaa tilassa -näyttely Designmuseossa Helsingissä, lokakuussa 2014.

Katri on vuodesta 1989 alkaen pitänyt yksityisnäyttelyitä, joista viimeisimmät: GalleriaKONE (Hämeenlinna, 2010),Tm-galleria (Helsinki, 2011),Taidekeskus Mältinranta (Tampere, 2013).

Katri on vuodesta 1987 alkaen osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin, joista viimeisin Elinkaari-näyttely 2013 Hämeenlinnan taidemuseossa.

Näyttelyä on tukenut Hämeen kulttuurirahasto sekä Taiteen edistämiskeskus (Hämeen taidetoimikunta).